Etten saanut olla lapsi

Olen hirvittävän vihainen äidille siitä, että se hylkäsi minut, kun kaikki oli vaikeaa, vakavaa ja pelottavaa. Olin hädissäni ja turvaton. Olen vihainen kaikille aikuisille siitä, ettei kukaan nähnyt ahdinkoani tai puuttunut siihen. Että kukaan ei lohduttanut, rohkaissut tai tukenut. Että minut jätettiin yksin.

Olen vihainen siitä, että minut pakotettiin varhaiskypsän rooliin, pärjäämään omillani.

Etten saanut olla lapsi, vaikka olinkin.

**

Olen surullinen siitä, että olen yhä näin yksin.

Tahdon asettua tuulen syliin, sataa toiseen maahan.

Lapsenmielistä

Lapsi ei osaa havitella oikeuksiaan vaan omaksuu merkillisen vakavuuden, jos leikillinen mieli mielileikkeineen ei mahdu kodissa elettävään todellisuuteen. Lapsi on aina jotain liikaa ja samalla liian vähän, ei osaa muotoutua siihen muottiin, joka hänelle on varattu.

Yhtäkkiä hirveä ikävä

Yhtäkkiä hirveä ikävä sinua, joka olet jo mennyt. Ensimmäistä kertaa mietin, josko kuitenkin olin sinuun rakastunut, vaikken silloin tunteitani niin lukenutkaan – en kai olisi tohtinut asiaa myöntää, jos se niin olisikin ollut. Luin kirjoituksiasi, itkin ja ajattelin, että minä olen vasta tulossa siihen, missä sinä olit jo kuusi vuotta sitten.

Kaipaan ajassa takaisin. Menisin takaisin kohtuun, menisin kesken. Jos syntyisin, ryhtyisin armottomaksi lapsisankariksi, joka pakottaisi rakkauden ympärilleen, nukkuisi vain turvassa ja oppisi luottamaan kanssaeläjiinsä. Minulla olisi lapsensydän, lapsenmieli lapsen ruumiissa. Kun kasvaisin aikuiseksi olisin vähemmän lohduton, enemmän toiveikas. Rakastaisin enkä pelkäisi.

Grand Dark Feeling of Emptiness

Terapia on ihmissuhteiden halpa korvike, minulle sanottiin.

Ystävät ovat terapeuttisia, terapeutti on ystävällinen. Terapeutti ei silti ole ystävä. Terapeutti ei halua minulta mitään (paitsi rahaa, tietysti). Minun ei tarvitse vastavuoroisesti täyttää terapeutin tarpeita. Terapeutti ei suutu minulle, turhaudu minuun tai moiti minua raskasmielisyydestäni. Terapia antaa minulle mahdollisuuden olla loputtoman itsekeskeinen. Se antaa oikeuden narsismiin, jonka kaltaista kukaan ei todellisessa elämässä sietäisi. Se onkin eräänlaista varjoelämää, jonka tarkoituksena on luoda edellytykset oikeaan elämään. Puhe menneisyydestä on jonkinlainen elämän rekonstruktio. Näin tosiaan kävi, tämä on minun menneisyyteni; tämä minä olin lapsena, tällaiseksi kasvoin. Muistot – minun muistoni – ovat kaikki mitä on. Elämä on eräällä tavalla totta vasta ääneenlausuttuna ja tämä totuus on subjektiivisuudestaan huolimatta ainoa totuus, jolla on merkitystä. En ole huono vaan minua on kohdeltu huonosti. Minä olen tärkeä, minun on oltava tärkeä, tultava itselleni tärkeäksi.

Terapia antaa luvan regressoitua: saan tulla taas (tai ehkä vasta nyt) lapseksi, maailman navaksi, pyörittää kaikkea ympärilläni ja opetella olemaan itselleni se kaikkein merkityksellisin. Jos vaikka läheisissä ihmissuhteissa tällainen egosentrinen lapsekkuus olisikin luvallista, niin on tiettyjä asioita, joiden jakaminen ystävien kanssa tuntuu vaikealta. Lähimmilleen on vaikea puhua itsetuhoisuudesta, itseinhosta ja kuolematoiveista. Tiedän satuttavani puheillani, se tuntuu pahalta. Ja kyllähän minä olen usein ihmissuhteissani melko lailla kauhuissani. Pelkään kiintyväni toisiin liiaksi. Pelkään osoittautuvani riittämättömäksi; olevani kiinnostava vain siihen pisteeseen asti, jossa onttouteni paljastuu.

Käytin masennuslääkkeitä kaksi kuukautta. Lihoin seitsemän kiloa. En nukkunut paremmin, en huomannut mielialassani mitään muutoksia. Päätin jättää pillerit sikseen, ainakin toistaiseksi.

As I Sat Sadly By Her Side

Minuun iski kauhea epäilys siitä, onko ihmisellä ylipäänsä oikeutta mihinkään. Ehkä vääryys ei ole vääryys, se vain on. Elämäkin lopulta viaton kuin leikkivä lapsi.

Jokainen onni on harha. Moni harha on onni.

Ole sinä lohdutus

Olen syytön, olenhan? Synnyin väärään aikaan, väärään paikkaan. Olin vääränlainen: liian herkkä, liian rikkoontuva, ihan mahdoton ja huomionkipeä. Ei minusta ollut parempaan. Olisin minäkin tarvinnut sylin, turvaa, rakkautta. Enemmän, aina vain enemmän. Jos olisin ollut kiltimpi, parempi, ymmärtäväisempi, vähemmän raukkaparka. Jos olisin antanut enemmän ja vaatinut vähemmän. Ehkä kuitenkin, jos sittenkin – kaikki minussa vie takaisin, vaikka polut ovat yhtä sokkeloa ja täynnä umpikujia.

Ei ole mitään raskaampaa kuin hellyys, jota ei voi selittää. Kuitenkin: näkisitpä minut, ottaisit syliin, rakastaisit hetken. Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyynelille. Ole sinä Puhdas niin minä olen Kirkas. Ole sinä Lohdutus ja koko maailman Lohtu. Haluaisin niin olla lähellä tänä yönä, tuntea ihon lämmön vasten omaa ihoani. Si tu savais comme tu me manques. Ehkä on parempi, ettet tiedä. Lähtisin kuitenkin pian pois, karkaisin aamun valjetessa ja rikkoisin sinua.

Olen niin hukassa itseltäni. En tiedä, minne mennä. En tiedä, kuinka oppisin rakastamaan itseäni, kuinka antamaan itselleni anteeksi, kuinka päästämään toisia lähelle ahdistumatta.

Cripple and the Starfish

Kuinka väsynyt olenkaan kiertämään näitä samoja kehiä. En uskonut palaavani tänne, yksinäisten, rikkonaisten lastensydänten joukkoon. Luulin jo löytäneeni kadonneiden unien lähteelle.

Olen niin kovin avoinna, haavoilla, vailla.

Please hurt me, I'll grow back like a Starfish