Pyllistyksiä


Juoksen ulkoaltaassa tihkuisena ja viileänä alkukesän päivänä. Saan olla radalla rauhassa, kokeilla erilaisia liikeratoja, sitä miltä mikäkin liike tuntuu. Vesi tukee, vesi vastustaa. Jos keskityn potkuihin liiaksi, alan polkea vettä epäsymmetrisesti, vasen jalka muuttuu kurittomaksi ja kömpelöksi. Kaikki liha tottelee kuria, jalka ei tottele, enkä halua kurittaa, kuristaa ruumistani. En halua, en sille tielle, en enää. On löydyttävä parempi tapa olla tässä ruumiissa, olla tämä ruumis, mietin, kun nousen kuukausien tauon jälkeen vaa'alle ja huomaan lihoneeni viime kesästä kymmenen kiloa. Vaatteet ovat käyneet ahtaiksi ja tukaliksi, mutta että kymmenen kiloa. Katson peiliin ja näen sen saman tytön kuin aina ennen, vähän pyöreän ja isopyllyisen. Lihava valas, ajattelin silloinkin, kun painoin lähes kaksikymmentäviisi kiloa vähemmän kuin nyt. Kuvissa näytän hyvin hoikalta ja muistan, kuinka silloin juoksin, juoksin, juoksin enkä syönyt juuri mitään. Mahassa kaivertava nälkä tuntui tyhjyytenä ja keveytenä, odotin sitä, että ilmaakin keveämpänä lentäisin läpi surun ja pelon ja ahdistuksen, läpi kaikennielevän raskauden ja synkkyyden.

Synkkyys ei enää tunnu samanlaisena painona kuin aiemmin, sellaisena, jonka voi ravistaa pois vain haihtumalla olemattomiin. Näkymättömäksi muuttuminen oli samaan aikaan pahin pelkoni ja suurin houkutukseni; jos voisin näyttää pelolle pitkää nenää (olen näkymätön, lällää, ja hengissä silti vain), olisi pelko vain vallastaan riisuttu naurettava typerys. Nyt tunnen toisin. Olen antanut itselleni luvan olla näkyvä. En yritä väkisin nujertaa pelkoani, mutta pyllistän sille silti, ainakin enimmän aikaa.

On oikeastaan hämmästyttävää, kuinka tyynesti suhtauduin puntarin paljastamaan totuuteen painostani. Olen niin pitkään inhonnut kehoani, että yllätyn itsekin, kun osaan suhtautua vartalooni hyväksyen. Kuinka uskomatonta, että minunkin vartalooni voi suhtautua iloiten! Olen oppinut jopa pitämään vartalostani ja nauttimaan kohteliaisuuksista, joita olen saanut, kun olen suostunut kuuntelemaan ja lakannut pitämästä jääräpäisesti kiinni siitä, että kaikki muutkin näkevät minut yhtä epäviehättävänä ja vastenmielisenä kuin olen itse nähnyt. Jostain syystä minun on edelleen vaikea myöntää tätä ääneen. Jokin sisälläni yhä kuiskii, että nyt kaikki jotka pitävät sinua inhottavana ällötyksenä, tuntevat säälinsekaista huvittuneisuutta. Pyllistän sillekin ja julkaisen tämän tällaisenaan.

3 kommentti(a):

Siren kirjoitti...

Ihania pyllistyksiä! <3

almafiina kirjoitti...

Sinut on palkittu Beautiful Blogger-palkinnolla!

http://2.bp.blogspot.com/_h2KBxp3m-Y0/TI0G630zkeI/AAAAAAAAATc/2gTk-mgMy64/s1600/BeautifulBloggerAward-tunnustus.jpg

Kirjoita itsestäsi 7 tunnustusta ja pistä palkinto 7 blogille eteenpäin! Onnea! :)

Anarkiapulla kirjoitti...

Voi kun kirjoitat kauniisti, niin että ihan sydämessä kirpaisee. Jaat samankaltaisia kokemuksia mitä olen itse joutunut käymään läpi, ja muutamat kyyneleet tirautin lukiessani kirjoituksiasi. Voimia ja jaksamista sinulle elämäsi polulla.