En osaa pitää huolta, mutta huoli pitää kyllä minua



Unessa Lupiini järjestää juhlia ja kaipaa lapsenhoitoapua, jotta valmistelut sujuisivat jouhevasti. Ilmoittaudun innokkaasti vapaaehtoiseksi hoitajaksi. On lämmin, aurinkoinen kevätpäivä. Työntelen Limpun vaunuja kaupungilla. Kohtaamme kaikenkarvaisia kummallisia ja vähän rasittavia ihmisiä, tuttuja ja vieraita. Kaipaan rauhaa ja suuntaan syrjemmälle. Hämmästyn, kun eteemme ilmestyy varsin viihtyisän oloinen kahvila – paikka tuntuu kiehtovalta, mutta oudolta; kuinka ihmeessä en ole koskaan huomannut sitä aiemmin? Istun aurinkoiselle terassille ja tilaan lounasta. Limppu möyhöttää tyytyväisenä vaunuissaan, sellainen se on ollut koko päivän, tarkkaillut kaikkea uteliaasti ja hyväntuulisesti ja nauranut ja ilmeillyt hassusti. Yllättäen paikalle ilmestyy unipoikaystäväni iäkäs äiti, joka alkaa ankarasti moittia minua lastenhoitotaitamattomuudestani ja siitä, etten ole kertonut, että olen synnyttänyt hänen pojalleen lapsen. Olen aivan äimänä enkä saa sanaa suustani. Sitten – ikään kuin osoituksensa arvon rouvan käsitysten totuuden- ja oikeudenmukaisuudesta sekä jumalansynnyttäjän päälleni langettamasta kirouksesta – tapahtuu jotain karmeaa: olen unohtanut lukita vaunujen pyörät ja voin vain voimattomana katsella, kun Limppu vaunuineen liukuu tielle. Vaunuihin osuu auto, sitten toinenkin ja ne lennähtävät kumoon tien toiselle puolelle. Juoksen kauhusta vapisten vaunujen luo ja nostan Limpun syliini. Vauva vaikuttaa vahingoittumattomalta ja vaunutkin näyttävät yhä ehjiltä. Herään ennen kuin pystyn järkytykseltäni päättämään, mitä tehdä: Limppu on varmastikin saatava sairaalaan lääkärin tarkastettavaksi ja vähintäänkin se on tietysti traumatisoitunut eliniäksi ja ehkä se vaikuttaa Limpun henkiseen kehitykseen yleisestikin ja miten ihmeessä voin kertoa tästä Lupiinille, joka luotti lapsensa minun hoitooni ja koko maailma tulee kyllä vihaamaan minua ikuisesti ja se on aivan oikein.

Näen toistuvasti unia, joissa epäonnistun äitiydessä. Yleensä hukkaan vauvani, joskus en vain osaa hoitaa lasta vaan esimerkiksi syötän tissi-ikäiselle kiinteää ruokaa. Kyvyttömyyteni huolehtia lapsesta johtaa lapsen vahingoittumiseen tai jopa kuolemaan. Joskus selkeää vahinkoa ei tapahdu, niin kuin nyt tässä Limppu-unessa, mutta jo vahingon mahdollisuus laukaisee minussa ahdistuksen ja uskon siihen, että vahinko on tapahtunut, vaikkei se ehkä näykään. Yleensä herään keskellä pahinta ahdistuksen ja epätoivon kokemusta eikä uni pääse suuntaamaan kohti tulevaa. Joskus minua uhataan unessa lapsen huostaanotolla tai lapseni on jo valmiiksi huostaanotettu. Lapset ovat aina tulleet minulle jotenkin yllättäen, pyytämättä enkä ole ollut valmis äidin rooliini, usein on vaikea edes muistaa, että olen äiti. Limppu-uni oli tässä mielessä erilainen, olinhan nyt itse innolla syöksynyt hoitamaan lasta. Aivan uutta oli sekin, että hoidokkini ei ollutkaan oma lapseni vaan ystävän.

Tähän samaan yhteyteen tekee mieli kaivaa esille eräs vanhempi uni, jota en kaiketi ole blogiini kirjannut. 28.5.09 merkitsin siis muistiin seuraavan unen:

Unessa minulla oli kolme lasta, jotka oli huostaanotettu ja joita näin vain harvoin. Pienimmän olin nähnyt vain kerran aiemmin, vauvana. Nyt se oli jo vakavailmeinen, topakka poika, joka istui syliini – asento tosin oli varautunut, kädet puristettu nyrkkiin ja silmät täynnä uhmakasta surua. Pikkuinen ei puhunut minulle mitään, vaikka kuulemma osasi jo.

Isoveljensä selitti minulle, että pieni on huonolla tuulella, koska tarhassa oli lelupäivä mutta sillä ei ollut ollut lelua mukana. Isoveli naureskeli, että pien sanoo aina "ensimmäinen päivä", kun tarkoittaa seuraavaa päivää ja siksi sille ei ollut tajuttu antaa lelua mukaan, koska oli oletettu, että lelupäivä on kuun ensimmäisenä päivänä. Minä ihmettelin vähän; pieni oli kuitenkin alle kaksivuotias, ei kai sen itse tarvitse muistaa tällaisia?

Keskimmäinen lapsistani, tyttö, ei suostunut tulemaan lähelleni vaan seisoi tiukasti tapaamista valvovan sosiaalitädin jaloissa.

Erään haihattelun loppu


Kaikki intohimo ja rakkaus minussa on käpertynyt pieneksi punaiseksi auringoksi maksan yläpuolelle. Polttava pallo iskee vihaisia säteitä ympärilleen. Rinta sydänmurskaa täynnä.

Luovutin, mutten ole kummoinenkaan luopuja.