Tunnelmoiva vieras, voimavieras


Suru on tunteistani kirkkain. Se on helpoin tunnistaa ja omakseen tunnustaa. Siihen on turvallista asettua, koska se ei tunnu vieraalta. Kuinka oppia muutkin tunteet, kuinka kokea ne omikseen, kuinka löytää surulle vähemmän hallitseva sija? Tunteeni ovat epämääräistä mutta voimallista liikettä minussa; jotain jonka suuntia ja voimaa minun on vaikea havaita, joka tuntuu irralliselta ja jonka rytmistä en saa kiinni.

Olen elänyt pitkään kuin horroksessa, liike on ollut vähäistä ja suuntautunut sisään. Sitten horros sulaa hetkessä ja äkkiä kaikki minussa on liikkeessä. Olen hämilläni näiden voimien edessä: minussako kaikki tämä ja mitä tämä kaikki on?

Joudun harhaan, kun en ymmärrä itseäni, en erota tunteita toisistaan. Jokin minussa rimpuilee, tuntuu vaikealta, vastenmieliseltä, käy mieltä vasten. Mikään näistä tunteista ei tunnu luotettavalta, ne heiluvat ja häilyvät ja välillä vievät minut uppeluksiin. Kun rauhoitun, onnistun tarkkailemaan tätä liikettä ulkopuolelta. Ulkopuolisen tarkkailijan asemaan tahtoisinkin, levollisen ja ymmärrystä hakevan.

Ehdoton tahdoton mieletön:

ei minun ole helppo tällaiseen liikkeeseen käydä kuin omaani.

0 kommentti(a):