Välimerkkirakkaus


Olen suhtautunut välimerkkeihin suorastaan pieteettisesti niin kauan kuin muistan. Kestävin ja kiintein suhteeni on ollut pisteeseen ja pilkkuun, joita kohtaan tuntema kiintymykseni on ollut tasaista laatua.

Muihin välimerkkeihin suhteeni on kiihkeämpi. Aikoinaan pistekolmikko (mieluummin kuin ellipsi) oli usein kielen päällä. Ajatukset tuntuivat aina jäävän kesken... Myös puolipisteen kanssa minulla oli intohimoinen suhde, joka on nyt hieman väljähtynyt; kiihkon hiipumisesta huolimatta sydämessäni on aivan erityinen paikka puolipisteelle. Uusimmat rakkaussuhteeni olen solminut huutomerkkiin ja kaksoispisteeseen. Molemmat herättävät minussa lämpimiä (jos ei suorastaan kuumia) tunteita yhtä lailla: oi, tätä nuoren rakkauden ihanuutta!

Sulkeisista olen myös aina pitänyt. Sulkeisiin voi laittaa sivuhuomautuksia tai tarkennuksia, jotka saavat aivan erityisen arvon juuri (pois)sulkemisen kautta. Niin kuin kaikki toiseuttaminen, sulkeetkin tekevät sisälleen teljetystä sanasta tai lauseesta jollain tapaa painavamman kuin muusta tekstistä.

Teinien käyttämää kolmen pilkun merkkijonoa (,,,) en aivan ymmärrä. Mitähän sillä halutaan sanoa?

0 kommentti(a):