Yhtäkkiä hirveä ikävä


Yhtäkkiä hirveä ikävä sinua, joka olet jo mennyt. Ensimmäistä kertaa mietin, josko kuitenkin olin sinuun rakastunut, vaikken silloin tunteitani niin lukenutkaan
en kai olisi tohtinut asiaa myöntää, jos se niin olisikin ollut. Luin kirjoituksiasi, itkin ja ajattelin, että minä olen vasta tulossa siihen, missä sinä olit jo kuusi vuotta sitten.

Kaipaan ajassa takaisin. Menisin takaisin kohtuun, menisin kesken. Jos syntyisin, ryhtyisin armottomaksi lapsisankariksi, joka pakottaisi rakkauden ympärilleen, nukkuisi vain turvassa ja oppisi luottamaan kanssaeläjiinsä. Minulla olisi lapsensydän, lapsenmieli lapsen ruumiissa. Kun kasvaisin aikuiseksi olisin vähemmän lohduton, enemmän toiveikas. Rakastaisin enkä pelkäisi.

0 kommentti(a):