Parisuhderaiskurit


Käsittääkseni suuri osa raiskauksista tapahtuu parisuhteissa eikä tule koskaan ilmi, koska naiset eivät ilmianna kumppaneitaan. (En tiedä, kuinka vakavasti ilmoitus edes otettaisiin, jos nainen sellaisen yrittäisi tehdä.) Raiskaus parisuhteessa on mielestäni kauheampi asia kuin vastaava väkivallanteko suhteen ulkopuolella. Omaan läheiseen kohdistuva väkivalta on raadollisempaa, se kertoo ihmisyydestä karumpaa tarinaa kuin jotkin satunnaiset hyökkäykset.

Haluaisin ajatella, että en sietäisi väkivaltaista suhdetta hetkeäkään. Pyrin antamaan itselleni edes sen verran arvoa. En silti kykene aivan täysin vakuuttamaan itseäni siitä, etten missään tilanteessa lipsuisi periaatteistani ja antaisi anteeksi väkivaltaista käytöstä. Olen nähnyt niin läheltä, kuinka helposti se käy tai oikeammin ehkä sen, kuinka vaikeaa on lähteä ja kuinka se kerta kerralta muuttuu vaikeammaksi. Sen tiedän kuitenkin täysin varmasti, että jos minut raiskattaisiin parisuhteessa, kaikki olisi peruuttamattomasti menetetty. En tiedä, uskonko tasavertaisuuteen parisuhteessa, mutta siihen kuitenkin, että valta jakautuu ja liikkuu, valtaa pidetään ja sitä annetaan, eikä sen ole tarvis olla pysähtynyttä tai vain toisen osapuolen hallussa. Jos valta otetaan väkisin, väellä, katoaa kumppanuus. Raiskaus puolestaan on väkivallan muodoista raakalaismaisin ja psykologisesti ahdistavin. Seksi on parisuhteen olennainen osa, jonka tarkoituksena tulisi olla nautinnon tuottaminen paitsi itselle, myös toiselle ja parisuhteessa myös keskinäisen kumppanuuden vahvistaminen. Jos seksi otetaan vallan esittämisen välineeksi, siitä katoaa lopullisesti rakkaudellisuus. (Enkä tarkoita edellisellä mitään sadomasokistisia leikkejä, joihin molemmilla on halu.) Näkisin, että alistaminen ja alistuminen ovat viime kädessä henkisiä prosesseja, mutta henki on kuitenkin sidottu ruumiiseen, eikä hengellä välttämättä ole karkutietä ruumiillisuudesta. Voi olla, että sellaiset henkilöt, joiden ruumiillista koskemattomuutta on pahasti loukattu, olisivat eri mieltä kanssani, en tiedä. Itse olen jopa kiusaavan tiukasti sidoksissa ruumiiseeni, olen ruumiini, enkä ole koskaan osannut paeta ruumiillisia kärsimyksiä mielikuvitusmaailmaan. Minun on vaikea kuvitella, että osaisinkaan, mutta kuvittelukykyni rajat eivät toki välttämättä vastaa todellisia mahdollisuuksiani.

Mistä tällainen ponnahti tänään mieleen, en tiedä. Näiden pyörittely alkoi kuitenkin jossain määrin ahdistaa. Tai ehkäpä olin valmiiksi ahdistunut ja siksi mietin ahdistavia asioita, va savoir.

0 kommentti(a):