Grey Room



















Kissa on miehenkipeä, ollut jo viikkokausia. Minä taas olen kylmä kuin jäätelö pakkasella. Psykologi ehdotti masennuslääkkeitä nukkumista helpottamaan. En tiedä, olisiko niistä apua. Olen niin turta jo näinkin, etten haluaisi ottaa mitään, mikä turruttaisi enää entisestään.

Ranskanpoika lähetti humalaisia suudelmia tässä yhtenä yönä. Mietin, että vieläkö se ihan tosissaan minusta välittää – ja jos, niin pitäisikö minun tehdä asialle jotain. Kuka muu minua odottaisi yli neljä vuotta? Entä jos en enää koskaan kykene rakastamaan ketään?

Olen turhautunut itseeni. Turhautunut siihen, etten kykene irrottautumaan niistä lohduntuojista, turvapaikoista, tunnetulpista, jotka olen itse tuonut elämääni, mutta joita en enää tunnu kovinkaan hyvin hallitsevan. Olen niin typerä. Enhän todella halua satuttaa itseäni, vaikka haluankin, enhän?